En tiedä mistä alkaisin sillä niin paljon tällä reissulla tapahtui. Mutta aloitetaan alusta. Varoituksen sana...KERTOMUS ON PITKÄ !

Lähdin siis näyttelymatkalle Puolaan. Ventovieraiden ihmisten ja koirien kassa, jotka bongasin Lemmikkiplastalta. Meitä oli yhdeksän koiraa ja seitsemän ihmistä. Ikä jakauma 24v-61v, mikä ei haitannut ollenkaan. Rentoa porukkaa ja kaikilla synkkasi hyvin yhteen.

 Itse luulin, että lähden porukkaan, missä on kokeneita Puolassa kävijöitä/autolla siellä ajaneita. Mutta kuinka ollakkaan olin ainut siellä autolla käynyt ja senki ajan suurimmaksi osaksi nukkunut :o Muutenki matkaseurasta oli hiukan kaikenlaisia ennakko pelkoja...tosin positiivisesti silti yllätyin ja mielikuvani olivat täysin väärät.

Tampereelta lähti Jenni Lunnikoirien kanssa ja sovimme treffit juna-asemalle, mistä menisimme Helsinkiin ja sieltä bussilla satamaan. Tästä siis kaikki alkoi... Menimme taajamajunalla ja odotimme, että kaikki muut ihmiset olivat lähteneet. Jenni rupesi laittamaan kaikkia tavaroitaan kasaan ja minä hoputin. Kun meidän piti lähteä, oli junan ovet menny kiinni ja me siellä sisällä. Siellä sitä sit huidottiin ja hakattiin ikkunoita, että saatais ihmiset katsomaan metiä kohti. Suurin osa ihmisistä heilutti kättä, mutta onneksi nuori nainen hoksasi, että meillä on joku hätä. Hän pyysi konnaria avaamaan meille ovet ja niin pääsimme pois junasta. Tuli mieleeni, että mitä vielä tapahtuis, sillä kun jotain alkaa tapahtumaan, sitä sit tapahtuu.

Pääsimme onneksi satamaan hyvin ja siellä tapasimme toiset matkalle lähtijät, jotka tulivat, Turusta, Imatralta ja Vaasasta. Huh, kuinka huokasin syvään...porukka näytti OK:lta ja koirat mukavilta. Tutustuimme toisiimme laivalla

ja kertasimme mietteitä ja mielikuvia matkasta ja toisistamme. Myös muilla oli matkansuhteen pelkoja. Ja muutama oli aivan varmoja, että tästä emme hengissä selviä...myös mulla oli loppupäivien säpinoissä tullut samallaisia ajatuksia.

Pääsimme tallinnaan, eikä laivakaan uponnut :) Aloitimme tavaroiden roudaamisen kolmannesta kerroksesta ulko-oville. Sitten tapahtui se, mitä olin pahimmissa painajaisissani pelännyt. Elsa jäi hihnastaan hissinväliin!! Mulla naru kädessä ja hissi lähti kolmanteen kerrokseen. Elsa jäi siis ovien toiselle puolelle. Elämäni kamalimmat minuutit, kun olin hississä narun toinen pää kädessä, enkä tiennyt mitä koiralle on tapahtunut toisella puolella. Kun sain hissin pysähtymään ja painettua nappulasta pohjakerrokseen, odotti Elsa mua siellä häntä heiluen. Itku pääsi... Sannan ja Heidin neuvokkuus pelasti Elsan. Olivat ottaneet sen remmistä äkkiä irti ja niin pelkkä remmi oven välissä jatkoi matkaansa kolmanteen kerrokseen. Olen siitä ikuisesti kiitollinen teille Sanna ja Heidi. Näin saan nauttia Elsasta vielä toivottavasti monen monta vuotta !!!

Tallinnan satamassa meitä odotti vuokrattu yhdeksän hengen pikku bussi. Pakkasimme auton

ja pohdimme kuka ottaisi ensimmäisen vuoron ajaakseen. Selvisi, että kukaan ei aikaisemmin ollut ajanut henkilöautoa isompaa autoa. Näin siis Jonna rohkeana otti ensimmäisen vuoron ja matka kohti Puolaa alkaisi. Pärnussa ostimme evästä ja täytimme vesivarastot.

Matka Puolaan jatkui rattoisasti ja välillä pysähtelimme koiria ulkoiluttamaan, itse happea haukkaamaan/jalottelemaan ja vaihdeltiin kuskeja. Itse ajoin Latviasta Liettuan läpi Puolan rajalle. Etukäteen olin ilmottanu, että Puolassa EN haluaisi ajaa. Tiesin mitä siellä voi odottaa.

Meillä oli kartta Balttian maihin asti ja navigaattori Puolassa. Hyvä niin sillä siellä navi on todella kova sana...:D Navigaattori ohjasi meidät pohjoisen kautta Poznaniin siis ohi Varsovan. Sitä siis tottelimme ja lähdimme kiertämään Varsovaa.

Tie oli suht huonoa ja navigaattori ei tunnistanut kaikkia teitä. Umpikujassa olimme useamman kerran, mutta se ei haitannu. Kerran pakitimme jokusen satametriä isolla autolla niin, että kummallaki puolella oli autoja noin 10 senttiä kyljin molemmin puolin. Siitä selvittiin, kiitos Jonnan, joka oli kuskina. Myös Heidi ja Sanna saivat elämyspisteisiinsä bonuksia, kun ohjasivat edestä ja takaa Jonnaa. Se peruutus meni suunnilleen näin: kolme senttiä taakse ja yksi eteen. Siitä selvittiin, vaikka pahalta näytti.

Tulimme T-risteykseen ja navi käski mennä suoraan...lähdimme siis vasemmalle ja väärään suuntaan. Eikä mitään toivoa kääntyä ympäri. Oli yö ja ruuhka oli VALTAVA ! Jatkoimme eteenpäin ja annoimme navin ohjata meidät uudelleen reitille. Ja mihin se ohjasi...Sotilas alueelle, jossa liikenne merkkeinä oli varokaa panssarivaunuja :D Pieni kapee tie. Vähä niinku joku mökki tie täällä meillä päin. Pituutta en osaa hahmottaa, mutta se tuntui ikuisuudelta. Ja pelotti niin perkeleesti. Onneksi pääsimme taas isolle tielle, mutta kiertoa tuli ja tunteja kului.

Matka Puolassa jatku...ja yhtäkkiä kojetauluun syttyi punanen valo. Usean puhelin soiton jälkeen tuli ilmi, että autolla ei voisi enää ajaa ja oli päästävä korjaamolle. No, jos on yö niin varmaan ei korjaamotkaan ole auki. Oli siis etsittävä turvallinen parkkipaikka yöpymiseen. Mikä se voisi olla muu, ku poliisiaseman piha.

Siellä nukuimme autossa ja odotimme, että tulisi aamu niin pääsisimme korjaamolle. Juri vahtina kävimme toimittamassa tarpeitamme nurkantakana :DDDD Aamu tuli ja löysimme korjaamon.

Ongelma oli se, että ne eiymmärtäny Englantia. Jonna otti huoltamon miestä takista kiinni, näytti sormella sitä kohtaa missä takissa oli punainen väri, otti kädestä kiinni ja näytti kojetaulua missä punainen valo paloi. Siis ihan loogista, eikö ? No hän ei osannut meitä auttaa ja oli odotettava Mister Elektromecanikaa, Tomec nimeltään. Kun hän tuli katsomaan autoa, ei se enää edes startannu. Siinä sitä sit korjattiin pari tuntia ja vika selvisi,  naftapumppu oli rikki. Sen sai onneksi korjattua, mutta valon palamiselle ei löytynyt syytä. Tomec totesi, että crazy lights.

Niimpä jatkoimme matkaa 11h myöhässä aikataulusta.

Olimme meinaan matkalla miettineet, että mitä tehtäis Poznanissa, kun olemme perillä jo puolen päivän aikaan. Kaiken harmin jälkeen olimme perillä yöllä 23.00.

Kaikki jo niin väsyneitä, että suihkun jälkeen kaatui sänkyyn. Osa tosin joutui puunaamaan ja pesemään koiriaan ennen näyttelyä ja heräämään aamulla klo 4.00. No saihan siinä nukkua melkeen neljätuntia :D

Hotelli oli mahtava, aivan luksus luokkaa

ja näyttely aluekin löytyi helposti. Meidän porukasta ensimmäisenä oli kehässä malamuutti Juri...ERI, mutta ei sijoitusta.

Oli vetämätön ja laiskotti. Mutta miksi ihmeessä ? Juri nimittäin söi yhdellä pysähdys kerralla aika paljon meidän eväitä. Jonna sanoi, että kaikki eväät piiloon, muuten Juri syö ne. Laitettiinhan me, mutta tietty ajateltiin, että ei se ny niitä kassista vie. Mitä vielä...tietty kassissa haisi hyvälle, se rikkoi kassin ja pääsi Elsan eväisiin käsiksi. Kaikki Elsan namit (mitä oli paljon), nappulat ja kissanruokapussit oli syöty. Myös meidän eväistä osa oli hävinny. Ihmekkös, että vähä oli laiska, kun oli koko yön käyny ruikulla ulkona ja maha pömpötti ruuasta.

Sit kehässä oli Lunnikoirat Gry ja Haldor.

Ne saivat kaikki, mitä saatavilla oli ja Haldorista tuli myös Intti. Onnea Jenni ! Minulla oli kunnia esittää Haldoria ROP ja VSP arvostelussa. Haldor suorastaan liiteli VSP:ksi (lue: ei liikkunut yhtään, hyppi, pomppi, veti ja haisteli maata)

Toisena oli kolme Kiinanharjakoiraa...Kiera, Kelmi ja Pepsi.

Kiera ja Kelmi sijoittuivat ERI:llä, mutta Pepsi sai EH:n ( kuulemma liian iso :o)

Sit oli meidän Elsa, joka oli ROP, sai CACIBin ja SERTin. Näin siitä tuli myös Puolan muotovalio ja Puolan voittaja -08.

Viimeisenä oli meidän porukasta ruskea Mitteli Nalle, joka oli myös ROP lisukkeilla ja saman omistajan Keeshond Baby, joka oli VSP lisukkeilla.

Näyttely siis meni hyvin ja hallit olivat tilavat.

 Kaikki toimi moitteettomasti. Näyttely ei ollut Drive In, joten jäimme ryhmiin. Siellä meidät käteltiin kaikki pois, heti :(

Palkinnot eivät oleet ruhtinaalliset, mutta saimme sentään neljä mitalia ja läjän pahvilappuja :D

Toimme muuten Poznanista kaksi harjispentua, jotka luovutettiin Tallinnassa. Ihania matkalaisia olivat ja niin rauhallisia ja ystävällisiä.

Näin koti matka voisi alkaa. Ja se alkoikin siinä 17.30 aikoihin. Osa porukasta oli ilmoittanut koiransa seuraavaksi päiväksi Tartoon ja sinne siis yritimme ehtiä. Toiveista huolimatta kehät oli laitettu alkavaksi 9.00. Tällä kertaa päätimme ajaa Varsovan läpi Via Balticaa. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes sankka sumu alkoi hidastaa matkaamme. Oli aivan, kuin sumu seinä olisi ollut edessämme ja siinä tuhraantui aikaa neljä tuntia. Tarto oli siis unohdettava. Tosin se ei kyllä teoriassa olisi ollut edes mahdollista sinne keretä. Varsinki, kun toiveita kehän alkamisesta ei otettu huomioon.

Puolan väli tuntui taas ikuisuudelta. Varsinki yö ajaminen ja vähä nukkuminen alkoi puuduttaa väkeä.

Sanna urheana ajoi ja minä urheana pidin seuraa. Laulelin ja pidin meteliä niin, että lunnikoira Haldorikin osallistui kovalla haukkumisella lauluun. Mutta niin se matka vaan taittui ja minä ajoin paluumatkalla Latvian läpi. Ennen Tallinnaa tulin taas puikkoihin ja ajoin keskustan läpi satamaan. Siellä luovutimme auton ja setvimme korjauksen ja muut paperi jutut.

Teimme viimeiset ostokset

ja menimme terminaaliin hakemaan liput. Oltiin me näky siellä terminaalissa.

Vielä piti jotain hässäkkää tapahtua, kun medän varaamat koirapaikat oli myyty toiseen kertaan ja yhdelle koiralle ei ollu paikkaa laivassa. Se oli kyllä semmonen näky, ku sitä setvittiin siinä ovimiesten kanssa, jotka eivät viitsineet edes katsoa terminaalista saatua lappua, mistä selvisi, että meillä oli jopa yksi ylimäräinen koirapaikka maksettuna. Jonna, jolla oli onneksi kuitit mukanaan juoksi selvittämään terminaaliin asiaa. Raukka viel kaatui matkalla niin, että polvet oli ruvella. Siellä Purseri ihmetteli, että tästä pienestä lapustako se johtuu, että emme pääse laivaan. Kyllä siellä tunteet kuumenivat ja ovimiesten kanssa puhelu oli enemmän huutamista, ku keskustelua. Laivasta tuli myös ihania ihmisiä kysymään, että mistä kiikastaa laivaan pääseminen. He menivät infoon myös selvittämään asiaa. Ihmeellistä tässä on se, että ovimiehet eivät edes halunneeet kuunnelle meitä. Eikä katsoa lapua, mikä me saatiin terminaalista. Siinä olisi lukenut, että kaikki on OK. Myöskään he eivät halunneet soittaa mihinkään. Kun pyysimme että soittaisivat...ei heillä kuulemma ollut edes puhelinta. Tosin se puhelin roikkui heidän housun vyöllä :o

Onneksi asia selvisi ja pääsimme laivaan. Ovimiehet eivät edes väistäneet, kun tavaroinemme ( mitä oli PALJON) siitä välistä menimme niin, että olkapäät vaan kolisi.

Täytyy sanoa, että TALLINK STAR on nyt boikotissa ja reklamaation sinne teemme !

Positiivistä oli se, että näin tutun laivassa, joka piti tavata Tartossa. Kessu Hannalle lähetin tekstarin, et millä laivalla ovat palaamassa Suomeen. Samallahan he ! Oli ihana halata pitkästä aikaa Hannaa...aivan ku olis tunnettu pidempäänki ;) Ihana ihminen !

Helsinkiin päästiin kunnialla ja kaikki hengissä :D Kaverini Jenni oli mua ja Jenniä vastassa ja pääsimme turvallisesti Tampereelle. Voiko kellään olla niin ihanaa kaveria, että lähtee yöllä sua hakemaan 200km päästä yöllä kotio ? Mullapa ON...Siitä suunnaton kiitos Jennille !

Tahdonki kiittää kaikkia matkalaisia Jenniä, Sannaa, Sannaa, Heidiä, Pirkkoa ja Jonnaa seurasta ja matkan toteutumisesta. Tietty myös koiria pitää kiittää. Niillä kaikilla oli hermot kunnossa ja ihanat emännät.

Oli muuten ihanaa tutustua uusiin rotuihin Alaskan Malamuuttiin ja Harjiksiin, mikä voi olla hyvinki mun seuraava rotu :DD Enkä muuten ollu ainoa, joka niihin ihastui ;)

Niitä ELÄMÄPISTEITÄ tuli rutkasti ja bonuksia sille paljon !!!!

Väsyneitä, mutta niin onnellisia... Tässä matkalla Hesasta Tampereelle. Sori Jenni, oli ihan pakko :D